Vyöhykettä, tsemppausta ja matka kannustimena!

Olin viikolla mukana kurssilla Vyöhyketerapian perusteet ja tykkäsin kyllä oikein paljon! Siellä käytiin läpi muutakin asiaa, kuten ruokavaliojuttuja, mutta opimme tekemään sellaisen ihan perus vyöhyketerapiahoidon. Ensimmäisen illan jälkeen kokeilin hoitoa Miehelleni (opimme 1. illan jälkeen hoitamaan selkärangan ja sen lihaksiston) ja kovasti Mies ainakin piti käsittelystäni. Mitään ongelmiahan hänellä ei ole, joten on jäävi sanomaan, oliko siitä varsinaisesti mitään apua, mutta kuulemma miellyttävää painallusta :) Mummuun ajattelin hoitoa kokeilla läipäivinä, koska hänen selkänsä on ollut jumissa niin josko voisin hänen oloaan helpottaa, edes hieman. Kävimme läpi myös joitakin pisteitä korvista, vaikka pääosin pysyimme jalkapohjissa ja jaloissa yleensäkin. En saanut puraisua lähteä opiskelemaan alaa pidemmälle, mutta itsehoitoapuna kurssi oli mukava suorittaa!

Olen nyt ottanut selvää lähialueemme kuntosaleista ja pyytänyt yhteydenottoa kolmesta varteenotettavasta kuntosalikeskuksesta, jotta menisin kokeilemaan tarjontaa! Maanantaista aloitan ruokapäiväkirjan täyttämisen (hankin oikein sellaisen KG:n Starttilehtisen, jonne täytetään myös tavoitteita ja liikuntapäiväkirjaa sekä seurataan painonpudotusta tarkemmin ensimmäisten neljän viikon ajan) ja tänään aloitin tiukan ruokavaliomallin tosi toimin, sillä... Mies keksi mitä loistavimman motivaattorin tiputtaa kiloja kunnolla seuraavat 14 viikkoa; varasimme eilen matkan Santoriinille Kreikkaan toukokuun alkuun ja haluan ehdottomasti olla paremmassa kunnossa Pikkumiehen ensimmäisellä kunnon ulkomaan matkalla! Ruotsissa hän onkin jo 2 kk:den ikäisenä poikennut, kun olimme sukuloimassa, mutta onhan tällainen aivan eri juttu! Pääsee kokemaan lentokonematkustamisenkin sekä hiekkarannalla leikkimisen lämpimässä. Mies halusi silläkin yllättää, kun on ensimmäinen äitienpäiväni ja hän halusi tällä matkalla kiittää ensimmäisestä vuodesta lapsen kanssa. Ajankohdan valitsimme niin, että on vielä off-season, mutta kuitenkin jo lämmin ja Pikkumiestä ajatellen on parempi ettei ole kamalan kuumaa! Emmekä itsekään mistään ihan paahteesta välitä... Olimme puhuneet, että jonnekin lähtisimme minireissulle, mutta ajattelin sen lähinnä olevan viikonloppureissu jonnekin Euroopan kaupunkiin, mutta että viikon rantaloma lämpimässä... Aikamoinen tsemppari tuollainen reissu! Otin heti aamusta tiukemman linjan syömääni ravintoon; sen laatuun, määrään ja terveellisyyteen. Ei sokeria, viljoja eikä maitoa, niinkuin jo kuukausi sitten pitikin, mutta olen siitä lipsunut. Seuraan sellaista blogia kuin Hei me lennetään! ja kirjoittaja Vaimoke on omalla esimerkillään näyttänyt, miten ruokavaliolla todella on merkitystä fiilikseen ja jaksamiseen! Seuraan häntä myös hänen ihanan elämäntilanteensa vuoksi, hauska lukea kokemuksia muuttamisesta ulkomaille ym.

Otin eilen yhteyttä Optimal Performanceen, jossa mukana vaikuttaa Kaisa Jaakkola (mm. kirjoittanut kirjan Hormonitasapaino, jonka käyn tänään ostamassa kotiin!) ja tiedustelin mahdollisuutta päästä mukaan joko ryhmävalmennukseen Oikotie Optimaaliin tai kurssille Terveys ja Tasapaino (ei kuitenkaan etäkurssina, kuten linkki antaa ymmärtää). Kysyin siis, että kumpaa suosittelisivat minulle, kun tuo OO on jo lähtenyt käyntiin tammikuun puolessa välissä ja T&T alkaa vasta maaliskuussa, ja odottelen nyt heiltä vastausta. Haluan todella saada kaiken kuntoon! Oikein!


Varasin eilen myös tietysti heti ajan Pikkumiehen passihakemukseen tekemiseen poliisilaitokselle jo ensi tiistaille niin käymme tänään otattamassa hänestä passikuvat. Tulee varmasti aika suloiset pienestä 8 kk:sta ;) Viikonloppuna päätimme ottaa rennosti, toki aina jotain aktiviteettia ilmestyy ja ulkoilua / mahdollisesti kuntosalitestaamista, mutta ei mitään aikatauluelämistä!! Maanantaina on luvassa taas fysiohierontaa (aah, helpotusta!) ja sen jälkeen pääsen kokeilemaan ripsipermanenttia! Minulla on pitkät ripset, mutta hyvin vaaleat ja suorat ilman tauvutusta ja ripsiväriä niin jospa ripsipermanentilla ei tarvitsisi ihan joka päivä raudalla vääntää ja väriä sottailla. Olen myös miettinyt pigmentoinnin uusimista kulmiini. Olen niitä siis useita vuosia pigmentoinut, mutta nyt pitänyt muutaman vuoden tauon, jotta näkisin miltä näytän ilman niitä... Toisaalta se on niin helppoa, kun ne ovat eikä tarvitse kulmakynällä väritellä, mutta toisaalta haluaisin luonnolliset kulmat kasvoihini... Voin silti lämpimästi suositella kokeilua sellaiselle, joka joutuu kulmakynää käyttämää esimerkiksi työn vuoksi, säästää nimittäin aamuista ison ajan!

Uuh, reilu kolme kuukautta ja olemme tuolla!

.

Värikylpyjä ja kropan avaamista

Itseaiheutettu hulina vaan jatkuu... Viime viikolla oli vain yksi päivä, jolloin olimme kotona ihan koko päivän. Se oli hyvä päivä, nukuttiin Pikkumiehen kanssa molemmat hyvin! :) Omassa sängyssä nukkuminen on jatkunut, tosin aamuyöllä Pikkumies kaipaa mamman viereen tissille. Joinain öinä hän on jäänyt vielä hetkeksi viereen aamu-unille, mutta joinain olen nostanut takaisin omaan petiin. Oli kyllä jos minkämoista ohjelmaa, mutta päällimäiseksi jäi mieleen se, kun Mies tuli perjantaina puolilta päivin kotiin mukanaan iso kimppu kukkia ja vei meidät ulos syömään. Halusi yllättää, ja romanttinen ele tulikin jotenkin tosi tarpeeseen. Ihana kimppu, ihana mies! Viikonloppuna värikylvimme Pikkumiehen kanssa eli lapsi pääsi elintarvikkeiden kautta itse maalaamalla tutustumaan eri väreihin ja tekemään taidetta. Meitä oli kahdeksan lapsen ryhmä ja tuo meidän Pikkumies oli ehdottomasti kovaäänisin, ääntä lähtee niin hyvässä kuin pahassa - kyllä maailmaan ääntä mahtuu... ;) Värikylpyily oli hauskaa, mutta äärettömän SOTTAISTA touhua!!! Voitte vain kuvitella, kun ohjelmassa oli lauantaina merilevätahna, aprikoosikiisseli, puolukkahillo ja mustaherukkarouhe ja sunnuntaina oli luvassa mustikka, hiilivesi, porkkanavelli ja perunajauhomössö värjättynä elintarvikevärillä turkoosiksi. Todella sottaista! :) Lauantaina Mies oli auttamassa kaveriaan muutossa, mutta sunnuntaina hänkin pääsi mukaamme leikkimään väriaineilla ja ottamaan hauskoja kuvia.

Tulipa viikon aikana käytyä kyläilemässä kumpikin mummola, Kälynkin kanssa nähtiin jopa kahtena päivänä, Lakirouva kävi meillä teellä sekä pari muuta tuttavaa tuli myös treffattua ja iso kasa asioita kylillä hoidettua. Huh huh! Tällä viikolla ei myöskään moni päivä ole vailla ohjelmaa, nimittäin keskellä viikkoa on tiedossa mm. intensiivinen Vyöhyketerapian Peruskurssi. Miehet saavat pärjätä kaksi iltaa kaksintaan, tekee hyvää kummallekin! ;)


Tänään pääsin tunnin mittaiseen fysioterapeutin tekemään hierontakäsittelyyn ja se teki HYVÄÄ! Ai että... Ensi viikolla uudestaan! Ja sen jälkeen suuntasin salaatille YKSIN ja kävin muutamassa kaupassa YKSIN! Pikkumies oli Mummulla sen aikaa ja kuulemma niin hyvin oli mennyt, ettei edes päikkäreille mentäessä ollut tullut ikävää tai itkua. Vau... On mulla vaan jo iso mies, kun oli reippaasti jo hoidossakin. Miten mun pieni vauva on jo noin iso... Niisk <3


Niin, sain myös vihdoin aikaiseksi varattua tatuointi-ajan, kun kuulin erään loistavan taiteilijan tekevän maaliskuun alussa käynnin kaupunkiimme. Sopivasti hänelle sattui löytymään vielä yksi aika. Kädessäni oleva kuva tulee saamaan uuden, upean kuosin... Siitä lisää sitten myöhemmin!

P.s. Ensimmäinen punnitus lähestyy, lauantaina... Iiks ;) Tällä viikolla aion päättää mikä on se minun kuntosalini ja varaan tutustumiskäynnin!

Takaisin omaan sänkyyn!

Kyllä! Pikkumies muutti takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan muutaman kuukauden tauon jälkeen. Marraskuussa hampaiden alkaessa ilmestyä, yöt menivät niin "ylöshyppäämiseksi", että Pikkumies alkoi nukkua vieressämme (ja lopulta toinen nukkui sitten sohvalla tilanahtauden vuoksi) ja eilen sitten tuli sellainen tunne, että kokeilempa siirtää pinnasängyn kiinni sänkyymme ilman reunapehmusta, jolloin Pikkumies näkee sänkyymme koko ajan ja sitten vielä peitin toisen puolen ja jalkopään sängystä vilteillä. Sänky on 50 -lukulainen jatkettava pinnis, joten viltin sai kivasti pinnojen väliin niin ettei tarvitse pelätä, että lapsi sen saisi päälleen vedettyä yöllä. Hyvin toimi! Hän meni ilman minkäänlaista huutoa illalla unille, toki nukutin olemalla vieressä omassa sänkgyssäni, ja viimeiseksi juuri ennen nukahtamistaan hän oikein puristi kättäni kädessään, aww... :´)

Pikkumies heräsi yöllä kahdesti, joista toisella kerralla käytin vieressäni tissillä ja nostin takaisin omaan sänkyynsä ja aamulla seitsemältä alkoi herätyshuhuilu. Jatkoimme vielä tunnin aamuunet puuron jälkeen yhdeksästä kymmeneen ja tuossa hetki sitten hän meni oikeille päikkäreilleen, myöskin sinne OMAAN SÄNKYYN! Olen niin onnellinen tästä! Nyt ei lipsuta viereenottamisessa ja kokeillaan pikkuhiljaa jättää yötissittelykin pois. Sen kanssa en tosin pidä mitään kiirettä jos toinen sitä kaipaa. Neuvolassakin sanoivat, että jokaisella perheellä on ne omat tapansa ja jos jaksan yöllä tissittää niin eihän siinä mitään. Kyllä minä vielä hetken jaksan, tämä on niin lyhyt aika, kun lapsi on noin pieni. Eiköhän sekin jää sitten omalla painollaan pois... Viimeistään, kun joutuu olemaan yhden yön minusta erossa helmikuun lopulla. Toiveajattelua? ;)

Oh, olipas muuten hauska ilmiö, kun kirjoitin tänne riitelystä niin se loppui kuin seinään! Täytyy muistaa, että blogiavautuminen auttaa ;) Mies oli jopa niin huomaavainen, että varasi minulle hieronta-ajan, kun olen siitä nyt kesästä saakka puhunut, mutten ole saanut aikaiseksi. Ensi maanantaina menen koulittavaksi! Olipa vielä valinnut hierojan, joka on myös fysioterapeutti niin josko sieltä saisi laajempaa apua... Ihana <3

Ulkomaille, mutta milloin, miten ja minne!?

Olemme taas haaveilleen reissusta kauas ulkomaille ja nyt päätimme, että joka tapauksessa jonnekin pidemmälle lähdetään syksyn 2015 - kevään 2016 tienoilla. Pikkumiehen Aussikummit odottelevat meitä kovasti sinne ja palankin halusta nähdä Australiaa, mutta myös Kaakkois-Aasiaan kaipaan näkemään lisää. Nyt, kun lähdemme lapsen kanssa, on tietysti otettava aivan erilaisia asioita huomioon kuin kaksinmatkustaessa, mutta ompahan tässä taas aikaa suunnitella, kun säästellään rahaa reissuun. Ja puhutaan nyt useamman kuukauden mittaisesta matkasta, ei viikoista, kuten viimeksi. Tällä kertaa ei reissua keskeytä raskauspahoinvointi! ;) Mies rakastaa surffaamista ja hän haluaisi opettaa myös intohimon mereen, sen mahdin ja laineilla ratsastamisen taidon Pikkumiehelle. Itse pelkään vettä, mutta olen luvannut haastaa itseni edes kokeilemaan rantavedessä leikkimistä.

Matkan lisäksi haaveilemme muuttavamme ulkomaille joksikin aikaa ennenkuin Pikkumies aloittaa koulutiensä, ja tietysti jos ulkomailla oleminen maistuu paremmalle niin mikä meitä estää jäämästäkään... Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos oikein muutamme jonnekin niin sen täytyy olla inhimillisen matkan päässä Suomesta, jotta isovanhempien ja ystävien tapaaminen onnistuu suht helposti. Espanja olisi yksi oikein varteenotettava kohde ja siellä olisi eräs suomalainen koulukin, joka minua itseäni ehkä kiinnostaisi... Hmm... ;)

 Ihanaa, kun on paljon mahdollisuuksia! Täytyy vain valita, mitä kohti lähteä...

Tunnekuohuja

Viikko meni nopeasti ja vaihderikkaasti. Muskaria jatkettiin Pikkumiehen kanssa ja poika nautti suunnattomasti leikkimisestä ja laulamisesta siellä. Tosin muskariope hienovaraisesti kysäisi hymyillen, että "Onkohan Pikkumies saanut oman tahdon joululahjaksi?" Kun Pikkumies ei olisi millään halunnut luopua tunnin aikana vaihtuvista soittimista. Hyvähän se on, kun on tahtoa, pärjää ainakin elämässä... :)

Myös oma uusi "harrastukseni" Tietoisuustaito - mindfullness -kurssi alkoi ja oli kyllä mielenkiintoinen ensimmäinen kerta! Vetäjä kertoi tietoisen läsnäolemisen taustoista, omasta polustaan tähän saakka sekä teimme kolme harjoitustakin tuon puolentoista tunnin aikana. Aluksi oloni oli jotenkin hyvin rauhaton ja jännittynyt, mutta selvästi rentouduin harjoitusten lomassa ja viimeisessä harjoituksessa pystyin jopa ihan keskittymään annettuihin ohjeisiin. Marssin välittömästi kurssin jälkeen kirjastoon varailemaan kurssilla sivuutettavia kirjoja ja muutaman mm. logoterapiaa käsittelevän kirjan nappasin heti mukaani. Vielä en ole toisen kirjan Johdantoa pidemmälle päässyt, mutta eiköhän ensi viikolla ole jo rauhallisempaa elämistä luvassa niin jospa ehtisi paremmin keskittymään.

Loppuviikommasta kävimme koko perheen voimin toisella paikkakunnalla tapaamassa siellä käymässä ollutta Kaukoserkkua ja tämän perhettä. Oli ihanaa nähdä heitä ja sovimmekin, että suuntamme kohti Pohjoista vielä ennen ensi kesää heidän uuteen kotiinsa kyläilemään. Pikkumiehen pikkuserkku on muutaman kuukauden häntä nuorempi niin jossain kohtaa heistä tulee olemaan toisilleen leikkiseuraakin, kun hieman tuosta kasvavat. Miehen flussa yltyi niin pahaksi, että Mammaryhmän illanistujaiseni jäikin lauantailta väliin...No, ehtiihän noita illanistujaisia harrastamaan. Harmitti se silti, kun olin sitä niin kovasti odottanut. Lauantai sujui sitten muissa merkeissä tavaten Pikkusiskoa ja ulkoillen aurinkoisessa talvisäässä. Ihana, voimaa antava aurinko! <3



Ymmärrän sen, että lapsen syntymisen jälkeinen aika (ennenkuin lapsi oppii itsenäisemmäksi, kuten nukkumaan omassa sängyssä, olemaan yön ilman tissiä, oppii viihdyttämään enemmän itseään ym.) on suuri muutosvaihe ja vanhemmille olisi erityisen tärkeää muistaa se, että kysessä on todella vain vaihe. Pitäisi muistaa, että lapsi vie juuri sitä energiaa, mitä ennen oli käyttää parisuhteen ylläpitämiseen ja ymmärrän todella hyvin sen, miksi pikkulapsivaiheessa niin moni eroaa. Emme ole eroamassa, mutta voin ymmärtää, kun kaikki mullistuu ja sitä, mitä se elämä oli ennen, ei ole. On tietynlainen kriisitilanne, kunnes se on käsitelty ja siihen on "totuttu". Lapsi menee kaiken edelle ja äitinä oleminen, niin ihanaa kuin se on, on myös henkisesti välillä todella uuvuttavaa. Jos lapsi itkee, kiukuttelee nälkäänsä tai on väsyksissään haastava niin ei äiti voi siitä kertyvää oloa purkaa lapsoseen vaan saattaa herkemmin tiuskaista puolisolleen, joka ei ole sitä ansainnut, mutta... Niin... Tunteet kuohuu ja sekoittuukin jotenkin välillä.

Riitelemme nykyisin enemmän. Liikaa. Se on äärettömän kuluttavaa ja tuntuu, että vaikka mitä tekisi niin silti tulee hetken päästä jotain kinaa tai kärhämää. Haastavaa siitä tekee myös se, että käsittelemme asiat eri tavalla. Minä voisin heti halata ja sopia ja pyytää anteeksi täysin turhaa tulistumistani tai ko. tilannetta ja unohtaa koko jutun, mitta Mies ei ole sellainen vaan "ottaa itseensä" ja minun silmissäni mököttämällä tai muuten vetäytymällä "rankaisee" tapahtuneesta. Mieheni on kertonut, että on mitta täynnä turhaa riitelyä (ja temperamenttisuuttani) ja niin olen minäkin, mutta olen myös kyllästynyt siihen, etten saa tarpeeksi huomioimista ja ymmärtämistä muuttuneessa tilanteessa.

Tänäänkin saimme riidan aikaan siitä, että Mies huomautti (aiheellisesti, myönnän), että herkuttelen, vaikka minun piti olla sokerilakossa ja minä tulistuin (osui ja upposi siis) siitä, että eikö se riitä, että pidän kiinni siitä painonpudotushaasteesta, jonka sovimme ja... Joo, suotta mennä enempää yksityiskohtiin, mutta oli taas typerää ja turhaa. Ja KYLLÄ, syön liikaa herkkuja ja KYLLÄ, syön edelleen liian epäterveellisesti, ja KYLLÄ, minun pitäisi liikkua enemmän, mutta tarvitsen kannustusta, en kritiikkiä. Tosin vaikka se annettiin hienovaraisesti, minä tulistuin. :/ Aamulla suunitelmani oli lähteä ulos auringonpaisteeseen vaunujen kanssa ja illaksi sovin meneväni jumppaan Pikkusiskon ja Mummun kanssa, mutta riidan jälkeen ei huvittanut lähteä mihinkään ulkoilemaan (vaan nukutin Pikkumiehen sisälle, keitin kahvit ja avasin bloggerin) ja vakavasti harkitsin jumpankin perumista. No, jumppaan menen p*rkele, Mies lupasi tulla siihen mennessä menoiltaan. Tyhmää tällainen. Tyhmää on myös se, että ensimmäiset kuukautiset synnyttämisen jälkeen alkoivat juuri ja olen ollut erityisen herkkis niistäkin. Mies ei oikein ymmärrä, että naiseuteen kuuluu hormooniheittelyt. Kuuluu! Ja se on yhtä valitettavaa, ellei valitettavampaa, sille naiselle!!! Oh... Typerä, typerä temperamentti! Mies ihanasti ehdotti, että menisimme parisuhdeterapiaan juttelemaan näistä ja ihan hyvältä idealtahan se kuulostaisikin, mutta... No, kyllä minä sinne lähden jos hän sen hoitaa ja varaa ajan. Se ei voi olla niin vaikeaa löytää ne oikeat avaimet tähän hetkeen, että päästäisiin 100 %:sesti nauttimaan siitä, kuinka upea pieni perhe meillä on. Meillä on kaikki oikeasti todella hyvin!

Ja ehkä syy onkin minussa eikä meissä? Minun täytyisi pikimmiten löytää jokin harrastus, jossa saisin oikein kunnolla purkaa tunteitani ja jättää ne sinne, voihan tämä olla sitäkin? Mikähän se voisi olla... Kuntosalia voisi kokeilla ainakin ensimmäisenä!  Ja vaunulenkkeihin suhtautua enemmän kuntoiluna kuin ulkoiluna... Kuinka tulisuutta saadaan laimennettua? Se voisi auttaa myös... :) Ja se ravinto. Niin.


Sanon tähän loppuun vielä: rakastan molempia miehiäni yli kaiken ja tahdon ehdottomasti viettää koko loppuelämäni Mieheni kanssa. Nyt ymmärrän myös sen, kun sanotaan ettei lasta kannata ikinä tehdä "pelastamaan jotain". Olen täysin samaa mieltä, ei todellakaan kannata! Kyllä lapsen myötä hyväkin suhde näemmä joutuu tietynlaiselle koetukselle ja hittisanaksi nousee "kompromissi" ja toisen huomioonottaminen. Tästäkin elämänvaiheesta opimme varmasti paljon ja uskon palkinnon olevan entistä lujempi liitto ja toimiva perhe, koska ei ole vaihtoehtoja! Olipa hyvä päästä vähän purkamaan tuntojaan, kyllä kirjoittamisella on valtava voima.

Onneksi osaamme kuitenkin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Välitämme.
Kyllä tämä tästä... :)

LISÄYS TEKSTIIN PÄIVÄN ASIOITA MIETITTYÄNI:
Sunnuntai 23:02

Täytyy vielä palata tuohon, että "missä on syy..." niin onhan sekin totta, että sairastan sairautta nimeltä kilpirauhasen vajaatoiminta ja sekin asettaa tiettyjä haasteita niin ajatustoimintaan kuin hormoonitoimintaankin. Itseni ainakin täytyisi muistaa se, että olen ollut lääkityksellä VASTA syyskuusta eikä Thyroxin ole mikään ihme pilleri, joka heti korjaa kaiken, vaan siihen menee aikaa, että saa kehon balanssiin ja annostuksen kohdilleen. Pitäisi osata olla itselleen armollisempi, sekin auttaisi varmasti kovasti.

Juttelimme Miehen kanssa blogitekstin jälkeen ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä me ollaan kaikesta huolimatta hyvä tiimi ja selvitään mistä vain! Ihana Mies <3 Käperryttiin lähekkäin ja katsottiin Siskonpedin kolmas jakso Areenalta. Jakso ei ollut kummoinen, mutta olipa kiva olla hetki kaksin, lähekkäin. Kuten jo aiemmin sanoin: kirjoittamisella ja asioiden avaamisella on SUURI voima.

Juhlintaa ja vihdoin myös lunta!

Perjantaina vietin ensimmäistä "pitkää iltaa" pois kotoa! Olin kaikkiaan reilut kuusi tuntia rellestämässä, johon kuului hyvä ruoka, ihana seura (Lakirouva, Naapurintäti ja hänen paras ystävänsä) sekä hauskaa katseltavaa stand-up:n muodossa. Teki niin hyvää päästä vähän viihteelle ja pojatkin pärjäsivät kuulemma oikein hienosti kaksin kotona. Iltapuuro oli unohtunut (tämä kävi ilmi, kun Mies hieman ihmetteli, kun oli niin maito maistunut Pikkumiehelle) mutta pikkujuttuja... :)  Tottakai hieman jännitti, että miten ilta kotona menisi. Viimeksi, kun pojat olivat kolme tuntia kaksistaan, kaikki oli mennyt täydellisesti enkä oikeasti ollut huolissani tuostakaan illasta lainkaan, oudolta se lähinnä tuntui jättää Pikkumies iltatouhuilemaan ilman minua. Mies osallistuu arjessakin kaikkeen lapsenhoitotoimintaan aktiivisesti, mutta eihän se silti sama ole olla se "tissitön".

Tää mamma repäisee ja humppaa heti ensi viikonloppunakin! Tapaamme Mammaryhmän kanssa ilman lapsia ensi kertaa ja kaava tulee olemaan aika samankaltainen kuin viime perjantaina. Naureskelinkin Miehelle, että heti lähti lapasesta, kun kahtena peräkkäisenä viikonloppuna riekun kylillä. ;) Olen varmasti tuon toisenkin kerran ansainnut!


Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan hyvin hektinen niinkuin on kyllä koko tämäkin viikko. Miten sitä onkaan keksinyt JOKA päivälle jotakin! Eipä tule ainakaan tylsää hetkeä ja seinät kaadu päälle... No, jospa sitten seuraavan viikon jättäisi väljemmäksi..? Ensi keskiviikkona aloitan mielenkiintoisen pätkäharrastuksen; ilmoittauduin ryhmään, jossa kymmenen tapaamiskerran aikana harjoitetaan läsnäolemista ja mindfullnessia. Keskiviikkona myös jatkuu joulutauon jälkeen Pikkumiehen oma harrastus: vauvamuskari! Siellä on aina niin mukavaa ja Pikkumiehestä näkee, että hän viihtyy siellä äärettömän hyvin! Ilolla käyttääkin poikaa tuollaisessa, kun tuntuu niin mielekäs olevan... Palaan tässä kohtaa kuitenkin vielä eiliseen, sunnuntaihin, jolloin Kaason pikkuinen nyytti sai ikioman nimensä. Nimi on kaunis ja sellainen, mitä ei arvattu etukäteen. Kolmannen nimen arvaus meni nappiin sentään :) Tilaisuus oli sievä ja porukkaa oli juuri mukavasti. Tarjottavina oli niin suolaista kuin makeaa, montaa sorttia ja erityisesti voileipäkakku vei kieleni... Mmm... Pakkohan sitä oli maistaa... :P Veimme lahjaksi lapsoselle anoppini askarteleman tilkkupeitteen (aivan kertakaikkisen upea!) ja lasisen koristeen, jonka sisässä istui pieni suojelusenkeli ja se on täynnä vettä, ja kun sitä heilauttaa niin lumihiutaleet lähtevät leijailemaan. En tiedä, onko kyseiselle esineelle jokin oma nimensä, mutta tiedätte varmasti, mitä tarkoitan. Päivänsankari jaksoi hienosti koko toimituksen ajan ja oli muutenkin tilaisuudessa rauhallinen, kävi torkahtamassa väliunoset vaunuissaan ja taas jaksoi olla vieraiden ihasteltavana. Myös Pikkumies oli suhteellisen häiriöttömästi... Halusi tottakai osallistua virsien laulantaan (mm. ärisemällä ja kiljumalla), kyllästyi papin puheen aikana ilmoittaen tämän hengitellen todella kuuluvasti ja tuskaisesti, halusi maistella Koiraneidin kaulakorua kovaäänisesti (kuolaten Koiraneidin kauttaaltaan), halusi ehdottomasti päästä kokeilemaan jokaista koristekasvia mikä juhlapaikalta löytyi sekä kahvipöydässä pyrki sinnikkäästi vetäisemään pöytäliinasta. Niin joo ja päänsä hän kopsautti lattiaan painiessaan ison apinalelun kanssa. Mutta muuten meni oikein kivasti! :)


Aamulla sain puhelun (kilpirauhas)lääkäriltäni ja sovimme seuraavan seurantaverikokeen maaliskuun alkuun. Arvot olivat ookoot, vaikka olothan ne ovat ne, jotka määrittävät sen, millä vauhdilla elämässä mennään... Lääkäri kehoitti kokeilemaan puolen tabletin tiputtamista viikkoannostuksestani (pudotin viimeisen kahden kuukauden aikana juuri puolikkaan tabletin verran viikkoannostusta, kun kokonaisen tabletin tiputtaminen tuntui kehossa liian suurelta muutokselta ja olen näin ollen syönyt nyt 6,5 tbl / viikko, 0,1 mg Thyroxinia viimeisen pari kuukautta) niin kokeilen nyt sitten hiljalleen ensin 1/4 -osa pudotuksella kuukauden ja sen jälkeen toisella samanmoisella jos tuntuu hyvältä. Hienosäätöä, hienosäätöä... T4-V -arvoni oli nyt 19, mikä on oikein hyvä luku, mutta tottakai tuntuu välillä ettei annostus ole aivan vielä ihan se just hyvä. Ja miten se voisikaan olla, olen kuitenkin syönyt Thyroxinia vasta syyskuun alusta. Maltilla haetaan nyt se minun oma annokseni. TSH:ni oli painunut mittaamattomiin (0,01) mutta sinne se saa painuakin, kun lääke tulee purkista... En itseassa oikein ymmärrä, miksi lääkäri senkin haluaa otattavan, mutta ehkä se on hänen tyylinsä hoitaa "vajista".

Käytiin päivemmällä Pikkusiskon kanssa ulkoilemassa aivan ihanassa auringonpaisteessa ja sopivassa -14 asteen pakkasessa. Pikkumies nukkui lämpimästi puettuna vaunuissaan ja vaikka kerrospuin hänelle neljä vaatekerrosta, vaunuissa on kaksinkertainen fleecepeitto, vaunukoppa ja senkin alla vielä lampaantalja, niin ei ollut liikaa! Kyllä talvella vaan täytyy ämpätä lapselle tavaraa niskaan... Rakastan lunta! Mahtavaa, että sitä tuli viimein!

Talvimaisemaa lähiseudulta. Kuva lainattu netistä.

Sokerilakko

Huomenna alkaa sokerilakko ja kestää 5.4. saakka!

Pikkusisko haastoi sokerilakkoon ja minähän tottakai tartuin siihen! :D Hedelmäsokeria (hedelmien muodossa) ei lasketa, mutta kohtuudella sitäkin. Jatkan gluteiinitonta linjaa (pyrin välttämään viljatuotteita lähes kokonaan) ja kahvimaitoa lukuunottamatta, ovat maitotuotteetkin arjesta karsittu. Mietin, että jos tekee oikein kovasti jotain herkkua mieli niin sitten saa vähän juustoa maistaa, koska en usko "totaaliehdottomaan", mutta kohtuus siinäkin! Jugurttia en syö muutenkaan enkä maitoa maitona juo koskaan. Tosin kahvimaidonkin voisi kokeilla korvata soijamaidolla... Hmm...

Nyt viimeiset suklaat suuhun ja kauhulla odottamaan huomista... ;)


Pikkumies lähti tänään hieman salakavalasti liikkeelle. Jätin hänet sohvan viereen vatsalleen tutkimaan lelujaan ja hetken päästä havahduin siihen, että hän olikin metrin päässä maistelemassa maton reunaa! Olipa hieno juttu! Vielä ei konttausasento aivan tunnu hyvältä, mutta eiköhän sekin sieltä omalla ajallaan ala luonnistumaan!

Kahdenlaista kuvaamista

Kävimme tänään perhevalokuvauksessa ja tapahtuma onnistui oikein hyvin, vaikka Pikkumies ei nukkunutkaan päiväuniaan lainkaan ennen kuvausta (kuvaus oli kello 14) ja tuosta yliväsyneenä sai unen vasta illalla puoli kuuden pintaan, tosin yöunilta odotetaan nyt paljon! Pikkumies oli kuvattavana todella edukseen ja jopa oikein muka poseerasikin kuvaajaharjoittelijalle! Taisi olla tyttönen pojan mieleen!? ;) Saatiin kuvia koko perheenä, molemmista vanhemmista yksittäiskuvat lapsen kanssa sekä lapsesta kuvia vaatteet päällä ja napa paljaanakin, yhteensä yli 250 kuvaa! On siinä kuvaajaharjoittelijalla läpikäymistä, puuh puuh! :) Kuvauksen jälkeen suuntasimme keskustaan syömään ja loppuillan vietin Pikkumiehen ja Pikkusiskon kanssa Mummulassa laatuaikaillen ja maailmanmenoa päivitellen.

Illalla sain (taas kerran) mitan täyteen herkuttelua ja pyysin Miestä ottamaan minusta valokuvat edestä, sivusta ja takaapäin pelkät alushousut ja imetysliivit ylläni - näky kuvissa oli suorastaan JÄRKYTYS!! Motivaationi moninkertaistui sillä silmänräpäyksellä! Apua! Laitan kuvat kasvottomina tänne vuoden päästä, jolloin voin tehdä sellainen ENNEN/JÄLKEEN -kuvan. Onneksi ne ammattilaisen ottamat (vaatteet päällä) otokset eivät olleet mitään tuollaista! Pikemminkin vaatteet, jotka olin valinnut ylleni, jopa hieman hoikensivat minua kuviin...  Itselläni oli mustat ihonmyötäiset housut ja tummansininen valkoisia pieniä palloja täynnäoleva hyvin istuva 2/3-osa hinainen paita ja korvissa Aarikan valkoiset pallot roikkumassa. Miehelle ohjeistin päälle farkut, valkoisen t-paidan sekä mustan siistin Fox:n hupparin. Pikkumies puettiin ensin Lindexistä hankkimiini siniraidallisiin (nämä, mutta tummansini-siniset) housuihin ja valkoiseen bodyyn sekä mätsäävään, samaa "settiä" olevaan siniraidalliseen huiviin (kuolahuivi) ja napakuvien jälkeen vaihdoimme hänelle mustat housut, PompdeLux:n tummansinisen bodyn (taaempi kuvassa) sekä KappAhlista hankitun tummansinisen huivin, jossa on valkoisia ja punaisia tähtiä. Joissakin kuvissa Pikkumiehellä oli myös sinivalkoraidallinen pipo (myssy) päässään. En valitettavasti löytänyt kuvia kaikista vaatteista vaateliikkeiden verkkosivuilta, mutta saatan muutaman muokatun kuvan esitellä kokonaisuuksista, kun saan kuvat. Tulisivatpa ne pian!

Älkää käsittäkö "lihavuustilityksestäni" väärin, en oikeasti näytä varsinaisesti mitenkään kovin lihavalta vaan lähinnä pyöristyneeltä ja muodokkaalta (kiitos ruumiinrakenteeni), mutta jotenkin tämä liikamassa ylläni ja selluliitti-iho on nyt alkanut todenteolla ahdistamaan ja olen kaikenmaailman painoindeksien (joita ei liikaa kuitenkaan pidä tuijotella) mukaan lievästi ylipainoinen. Ja kun haluan taas voida paremmin ja tuntea itseni vetävämmäksi ja kauniiksi. Vaikka Mies aina niin jaksaakin kehua ja kannustaa niin en silti itse ole onnellinen tässä kropassa. Onneksi otin painonpudotushaasteen vastaan ja kohti helpompaa hengittämistä mennään. Tekipä "vajis" sen kuinka vaikeaksi tahansa niin teen sen! Erityisesti nyt on hyvä aika aloittaa lihasmassan parantaminen ja kunnon kohotus, kun imettäminenkään ei ole enää ihan niin täysinäistä vaan Pikkumies saa muutakin suuhunsa. Varsinainen kuonankulutus alkaa tehoilla sitten, kun imetys loppuu kokonaan sillä en halua lapselleni omia (sievästi sanottuna) kakkojani dumpata. Kyllä se tästä... Onhan minulla tämä blogikin, josta voin huonolla hetkellä lueskella omaa tsemppausta ;) Aloitin tänään tekemällä vatsalihaksia ja pyllynostoja lattiasta sekä venyttelemällä kunnolla. Päätin myös, että ensi viikolla menen hierojalle (tai paras olisi muutaman viikon säännöllinen lukkojen avaaminen) niin sekin pistää nesteitä liikkeelle ja tekee liikkumiseta miellyttävämpää. Saahan liikkuminen kuitenkin tuntua hyvältä!


Tutustuin taskausaikana muutamiin silloisiin kanssaodottajiin Facebook -ryhmän kautta ja ryhmästä meitä bongautui viiden naisen muodostama joukko, jonka kanssa tapaamme säännöllisen epäsäännöllisesti lasten kanssa joko jonkun luona tai kaupungilla. Huomenna on taas tapaaminen, ihanaa! Kävi tuuri, että löytyi noinkin monta mukavaa ja hyvin samalla aaltopituudella leijailevaa mammaa, olemme suurinpiirtein saman ikäisiäkin ja vain yhdellä on entuudestaan (jo hieman vanhempi) lapsi. Mahtavia naisia, joiden seurassa ei nauru lopu eikä tarvitse jännittää, parasta!

Täytyypä muuten ottaa mitat vyötäröltä, reisistä ja käsivarsilta niin pääsee sitten vertaamaan vuoden päästä!

Hampaita tulee ja väsymys kiusaa

Pikkumies sai juuri ensimmäisen hampaansa ylös, se oli kolmas kappale! Kaksi alaetuhammasta kiiluvatkin hienosti jo suussa ja nyt ylhäällä, ensimmäisen puhjenneen kolme vierestäkin kuultavat uhkaavasti... Voi kun voisi jotenkin auttaa pienen pojan kutinaa. Ottaisin itselleni jos vain voisin! Kamomillauutetta olen antanut (höyrystänyt siitä ensin alkoholin pois ja antanut muutamia tippoja suoraan suuhun) mutta ne eivät yksin riitä, niin on myös suppojen laittamista jouduttu harjoittelemaan. On tuokin kamalaa, kun heti elämän alkumetreillä aletaan tuollaisilla kivuilla koittelemaan... :(

Olen ollut ihmeellisen väsynyt viime päivät (ehkä parin viikon verran) ja epäilenkin, että Thyroxin -lääkitykseni kaipaa nyt jonkinlaista hienosäätöä tai ehkä jokin vitamiini on nyt huonossa imussa. Onneksi arvojani seurataan säännöllisesti ja verikokeet ovat pian, samoin lääkärin soittoaika. Vai onko kyse yhä vain jatkuvasta pimeydestä ja koleasta kosteudesta... Kaipaan kovasti lunta maahan JA/TAI aurinkoa taivaalle, kumpi vain, mutta tuo mustuuskin itsessään maalaa mielen matalaksi. Väsymykseni on kuitenkin ollut nyt jotenkin erilaista kuin ennen, ei taida auttaa kuin pakottaa itsensä kunnolla liikkeelle niin jospa se siitä taas! Onhan tässä tietty vauva-aikakin meneillään, että ei kai se ole ihme jos välillä vähän väsyttää ;) Aamut ovat pahimpia, iltaisin jaksaisin kyllä kukkua...

Kävimme päivällä Mummulassa loppiaissaunassa Miehen kanssa ja saimme viettää pari tuntia laatuaikaa kahdestaan. Mummu ja Vaari lähtivät ulkoilemaan Pikkumiehen kanssa, joka nukkuikin lenkin aikana kivat puolentoistatunnin päiväpäikkärit! Mies kävi kipaisemassa meille vielä Kiinalaista ruokaa ennenkuin ulkoilijat ehtivät palata reissultaan. Oli mukavaa, ihanan leppoisaa!

Huomenna menemme perhevalokuvaukseen valokuvausstudiolle, jännittävää! Kyse on kuvaajaharjoittelijan kokeilusta ja lupauduimme koekuvattaviksi. Olisi kiva saada edes yksi sellainen otos, jonka voisi vaikka seinälle ripustaa. Täytyy yrittää olla edukseen, nuo miehet sen jotenkin osaavatkin aina ihan luonnostaan! :)

Oh, tule pian kevät - odotan sinua jo!

Uuden ajan alku

Vuodenvaihde meni rauhallisissa merkeissä Kälyn perheen luona. Siellä oli muitakin sukulaisia ja tuttavia, ja Pikkumies pääsikin seurailemaan serkkujensa touhuja. Käly oli loihtinut upeat tarjottavat, mm. kotitekoisia cheddar-pekonihampurilaisia, useampaa erilaista salaattia, peuranakkeja ym kaikkea ihanaa, ja viiniäkin hiukan maistin, vaikka olinkin luvannut olla autonkuljettaja. Ihan muutamalla tipalla kostutin kielen kärkeä vain... Hyvää oli kaikki! Emme ampuneet raketteja lainkaan, mutta naapuri ampui sitäkin enemmän ja voi sitä pauketta!!! Tunnelmallinen pihasauna oli myös lämmitetty ja miehet siellä tuntuivat hyvin viihtyvän ;) Illan kruunasi valkosuklaa-vadelmakakku, mmmm mmm...

Tuntuu hullulta ajatella, että Pikkumies syntyi "viime vuonna", mutta niin se vain aika menee hurjaa vauhtia! Tänään iltapäivällä pääsin viettämään laatuaikaa Kälyn kanssa; menimme salaatille ja otimme pienet valkoviinitkin! Olimme pitkästä aikaa kaksin, ILMAN lapsia. Sai rauhassa syödä ja hörppäsimmepä vielä kahvitkin päälle. Oi että, kun on joka kerta vain vapauttavampaa huomata, että miehet pärjäävät hienosti jo kahdestaankin ja alan saamaan pieniä hetkiä itselleni. <3 Upeaa olla äiti, mutta silloin tällöin on hienoa olla myös vain ystävä. Pikkumies on nyt seitsemisen kuukautta vanha ja osan syötöistä olemme alkaneet antamaan pullosta. Aamuisin ja iltaisin menee jo vähän puuroakin sekä päivällä kokeilemme ainakin yhtä "uutta" makua. Pikkuhiljaa... Öisin annan tissiä, tosin unikoulua alamme varmaan kohta kokeilemaan koko perheen unien vuoksi... Kovasti on nimittäin ukolla liikettä öisin eikä meinaa oikein omassa sängyssä viihtyillä, heräileekin vielä aikalailla. Itseasiassa enemmän kuin alle puoli vuotiaana, mutta se johtunee, kun hän oppii joka päivä koko ajan uusia juttuja ja hampaatkin kiusaavat toista. Pikkumies istuu jo hienosti ja yrittää jopa nousta jakkaraa vasten, mutta liikkeelle hän ei ole lähtenyt. Kääntyykin kyllä mahaltaan selälleen, mutta toiseen suuntaan ei vielä ole niin hinkua. Eikä ole kyllä mikään kiirekään! :)

Päätimme Miehen kanssa, että pyrimme pitämään Pikkumiehen ruokavalion gluteiinittomana (ja myöhemmin tissimaidon jälkeen varmaankin myös maidottomana) mutta emme meinaa olla täysin ehdottomia asian suhteen. Syömme vain niin itsekin pääosin, joten se on suhteellisen helppoa. Valkoisen sokerin käyttöä olemme Miehen kanssa myös vähentäneet ja paleo -ruokavalio tuntuu molemmista hyvältä ajatukselta. Vielä emme kuitenkaan esimerkiksi riisistä ole luopuneet emmekä kahvista/kahvimaidosta pysty luopumaan varmaan ikinä. Paleo -ruokavalioon olen alkanut tutustumaan siis ihan vasta ja jotenkin en oikein usko totaalimuutokseen kerralla, joten hitaasti teemme uudenlaisia valintoja arjen keskellä...

Eilen oli the vuoden ensimmäinen punnitus ja vaaka näytti raakaa 83,9 kilon lukemaa ja vaikka olenkin +174 cm pitkä niin silti on varteen kyllä kertynyt aivan liikaa muhkuramassaa. Syytän kilpirauhasta vähäsen, mutta on paljon syytä ihan itsessänikin. Olen herkkupylly. Miehen tavatessani vaaka näytti 61 kg, mutta aivan niin pieneksi ei ole kuitenkaan pyrkimykseni. Alle 70 kiloon kuitenkin! Haaste on tämä: kuukauden päästä lukeman täytyy näyttää vähintään kilon vähemmän ja oli lukema mikä vain tuolloin ensi kuun 1. päivä niin siitä sitten seuraavan kuun tavoite on taas se vähintään kilo. Tällä mennään koko tämä vuosi ja luulisi, että ainakin tahti on sopiva !:D Saapa nähdä mitä vaaka vuoden päästä näyttää, ainakin -12 kg, mutta uskon tekeväni tuosta paremman suorituksen! Kova tsemppi on ainakin päällä!

Saimme tänään iltasella Mummun ja Vaarin meille. Toivat joululahjaksi toivomani varsi-imurin, kun saimme viimein eilen Miehen kanssa päätettyä merkin ja mallin. Uu, päästään huomenna testailemaan! :)

Tällainen se on:

Oh, vieläkin niin hyvä fiilis päivän lounastelusta! Seuraava "oma hetki" onkin sitten ensi viikolla, kun lähdemme leidien kanssa viettämään naisten iltaa... Ruokailun ja huumorin merkeissä. :)